Lastentarvikkeet netistä

Vauva kaipaa paitsi hellää hoitoa, myös kasapäin erilaisia tarvikkeita. Lastentarvikkeiden tilaaminen nettikaupoista on yhä suositumpaa sen helppouden ja nopeuden vuoksi. Valikoimia ja hintoja pystyy vertailemaan kätevästi. Haluttaessa tilatut tavarat toimitetaan vaikka kotiovelle. Monet ostavat etenkin suuremmat hankinnat, kuten lastenvaunut, ulkomailta, sillä säästö voi olla toimituskulut huomioituna useita satoja euroja.

Ammeet ja hoitopöydät

Vauvan saa pestyä helpoiten omassa, muovisessa ammeessa. Kylvettäminen on miellyttävämpää, jos ostaa vannan lisäksi erillisen ammetelineen.

Hoitopöytä on kätevä, vaikkakaan ei välttämätön hankinta. Vaippojen vaihtaminen onnistuu hyvin myös esimerkiksi tasolla, jonka päällä on pehmuste. Hoitopöydässä on yleensä runsaasti tilaa vaatteiden ja vauvantarvikkeiden, kuten vaippojen, säilyttämiseen. Pieneen tilaan sopii seinään kiinnitettävä, ylöstaitettava taso. Tärkeintä on huomioida, että hoitopöytä tai -taso on sopivan korkuinen, riittävän kokoinen, tukeva ja kaikin puolin turvallinen.

Vaipat

Vaippojen koko ilmoitetaan tavallisesti vauvan painon mukaan. Perinteiset kertakäyttövaipat kiinnitetään teipillä. Housuvaipat saa sujautettua nopeasti jalkaan ja niiden vaihtaminen on teippivaippoja helpompaa. Joustavan vyötärön ja muotoilun ansiosta vauvan on helppo liikkua. Housuvaipat eivät sovi pienelle vauvalle, vaan niiden käyttö on ajankohtaista, kun vauva alkaa liikkua enemmän.

Kestovaippa

Kestovaippa

Kestovaippojen käyttö on ekologinen ja rahaa säästävä valinta. Kestovaipat hengittävät muovisia kertakäyttövaippoja paremmin, joten ne ovat miellyttävämpiä vauvan iholle. Kestovaippoja on olemassa monenlaisia ja niitä voi ostaa myös käytettynä. Kestovaippojen käyttäminen tietää kuitenkin lisäystä pyykkivuoreen. Monet päätyvät käyttämään sekä kertakäyttöisiä että kestovaippoja, sillä kertakäyttövaipat ovat esimerkiksi reissun päällä kiistatta kestovaippoja kätevämpiä.

Sängyt ja itkuhälyttimet

Ensisänky on tavallisesti joko kehto, rottinkinen korivuode tai pyörillä liikkuva pikkusänky. Vauva voi nukkua alusta asti myös pinnasängyssä, mutta siinä hän saattaa tuntea olonsa turvattomaksi. Pinnasängyssä lapsi voi nukkua siihen saakka, kunnes sänky käy liian lyhyeksi tai hän alkaa kulkea sinne itse. Joissakin pinnasänkymalleissa laidan voi tosin laskea, jolloin sängyn käyttöikä pitenee. Markkinoilla on myös tarjolla malleja, jotka kasvavat lapsen mukana.

Itkuhälyttimen avulla lapsen itkun kuulee, vaikka hän nukkuisi kuulomatkan ulkopuolella, esimerkiksi ulkona. Mikrofonillinen lähetinyksikkö asetetaan vaunuihin ja kaiuttimellinen vastaanotin hoitajan lähettyville. Osa laitteista on kaksisuuntaisia, jolloin vastaanottimeen voi puhua, ja vauva kuulee äänen lähettimestä. Joissakin malleissa on myös liiketunnistin, joka tarkkailee lapsen hengitystä.

Kantoliinat ja rintareput

Kantoliinan ehdoton valtti on muunneltavuus: vauvaa voi kantaa monenlaisissa asennoissa. Kantoliina on usein myös ergonomian kannalta parempi vaihtoehto, ja vauvan saa lähelle kantajaa. Rintarepussa lasta voi kantaa tavallisesti joko kasvot kantajaan tai menosuuntaan päin. Kantajalle rintareppu ei ole yhtä miellyttävä kuin kantoliina, sillä vauvan paino ei jakaudu yhtä tasaisesti, ja olkaremmit saattavat alkaa painaa.

Lastenvaunut ja -rattaat

Makuuvaunuissa koppaa ei saa säädettyä, joten lasta ei voi nostaa istumaan. Näin ollen makuuvaunujen käyttöikä on lyhyehkö. Vaunukopan saa irti, ja runko menee kasaan, joten vaunuja voi säilyttää ja kuljettaa pienissäkin tiloissa. Ne ovat myös yhdistelmävaunuja kevyemmät.

Perinteisten yhdistelmävaunujen käyttöikää pidentää istuinosa, jonka selkänojaa ja jalkatukea saa säädettyä. Pieni vauva kulkee erillisessä vaunukopassa, jonka saa kätevästi nostettua erikseen pois vaunuista. Nukkuvan vauvan liikuttelu on helpompaa kuin makuuvaunuissa. Yhdistelmävaunut ovat kuitenkin suhteellisen raskaat ja vievät melko paljon tilaa.

Kaksiosaiset yhdistelmävaunut muodostuvat toisistaan erillisistä, suoraan runkoon kiinnittyvästä vaunukopasta ja istuinosasta. Ne ovat huomattavasti perinteisiä yhdistelmävaunuja kevyemmät, koska mukana on aina vain toinen osista. Toisaalta kaksiosaiset yhdistelmävaunut vievät paljon tilaa.

Kuomurattaissa yhdistyvät kiinteä istuinosa ja säädettävä kuomu. Ne ovat vaunuja matalammat ja kevyemmät ja vievät vähän tilaa. Kuomurattaiden ehdoton valtti on pitkäikäisyys: niitä voi periaatteessa käyttää lapsen syntymästä aina siihen saakka, kun rattaita ei enää tarvita lainkaan.

Pienikokoiset ja kevyet mutta tukevat avorattaat sopivat hieman isommalle lapselle. Nimensä mukaisesti niissä ei ole lainkaan kuomua. Käytännössä avorattaat hankitaan useimmiten matka- tai sateenvarjorattaiden tilalle. Matkarattaat ovat avorattaita heppoisemmat mutta kevyet ja mahtuvat pieneen tilaan. Sateenvarjorattaat taasen ovat matkarattaiden pelkistetty ja pienipyöräisempi malli. Ne ovat edulliset, hyvin kevyet ja mahtuvat pieneen tilaan. Siten sateenvarjorattaat kulkevat kätevästi jatkuvasti mukana esimerkiksi auton takakontissa.

Turvakaukalot ja -istuimet, koroketyynyt ja sitterit

Turvakaukaloa voi käyttää siihen saakka, että vauvan pää ulottuu kokonaan sen ulkopuolelle, tai painorajoitus ylittyy. Käytännössä kaukalo jää useimmiten pieneksi ennen ensimmäistä ikävuotta. Turvakaukalon etu on sen kätevyys: kaukalon vauvoineen voi nostaa sellaisenaan autosta.

Turvaistuimen käyttöikä on pitkä. Mallista ja lapsen painosta riippuen samaa istuinta voi käyttää jopa kuusivuotiaaksi asti, tai kunnes lapsi siirtyy istumaan koroketyynyllä. Markkinoilla on myös malleja, joita voi käyttää erillisen selkä- ja istuinosan ansiosta myöhemmin myös koroketyynynä.

Sitteri on kätevä tilanteissa, joissa vauva ei viihdy lattialla, mutta häntä ei voida pitää sylissä. Sitteri sopii hyvin ensimmäiseksi syöttötuoliksi siinä vaiheessa, kun lapsi on vielä liian pieni istumaan oikeassa syöttötuolissa. Kannattaa valita malli, jossa selkänojaa voi säätää mahdollisimman moneen eri asentoon. Kangasosien on hyvä olla vesipesun kestäviä.

Imetystyynyt, rintapumput ja tuttipullot

Imetystyyny on muodoltaan kaareva ja se on täytetty esimerkiksi rakeilla. Tyyny muotoutuu vauvan koon mukaan, joten se helpottaa hyvän imetysasennon löytämistä.

Rintapumppu on kätevä silloin, kun lapsi ei syystä tai toisesta syö suoraan rinnasta. Jos maidontuotanto on runsasta, äiti voi pumpata ylimääräisen maidon talteen. Samoiten rintapumppu on kätevä tilanteissa, joissa äiti tietää joutuvansa olemaan poissa vauvan luota. Maitoa voi pumpata etukäteen ja pakastaa sen ruokahetkeä odottamaan. Rintapumppuja on olemassa sekä käsi-, paristo- että sähkökäyttöisinä.

Lukuiset eri valmistajat tarjoavat eri käyttötarkoituksiin soveltuvia tuttipulloja. Tutin muotoilun ja reikien koon lisäksi valintaa tehdessä kannattaa kiinnittää huomiota myös materiaaliin.

Ruokalaput ja ruokailuvälineet sekä syöttötuolit

Ruokalappuja valmistetaan pehmeästä froteesta sekä puuvilla- ja vahakankaasta. Lisäksi tarjolla on muovisia lappuja, joissa on kouru. Etenkin isomman, itse syömään opettelevan lapsen kohdalla tärkeintä on lapun suuri koko. Muuten valinta on lähinnä makukysymys.

Lasten astioita valmistetaan muovista, kuten melamiinista, silikonista ja posliinista. Mukeja saa muovisina ja posliinisina. Kannattaa valita astioita, jotka voi huoletta laittaa niin mikroaaltouuniin kuin astianpesukoneeseenkin. Kun vauva alkaa harjoitella juomista, nokkamuki tai tuttipulloon kiinnitettävä juomanokka on kätevä. Pienille vauvoille ja itse syömään opetteleville lapsille valmistetaan muovisia, pyöreäreunaisia ensilusikoita ja minikokoisia aterinsarjoja.

Oikean syöttötuolin käyttämisen voi aloittaa, kun vauva on oppinut istumaan tukevasti. Syöttötuoleja valmistetaan monista materiaaleista, ja joissakin malleissa on pöytätaso. Lisäksi tarjolla on pöydänreunaan kiinnitettäviä matkasyöttötuoleja. Markkinoilla on myös lapsen mukana kasvavia malleja, joita voi myöhemmin käyttää tavallisena tuolina.

Imetys- ja äitiysvaatteista löytyy lisätietoa Äitiysvaatteet netistä -osiosta, lasten- ja vauvanvaatteista puolestaan Lastenvaatteet netistä -, Vauvanvaatteet netistä – ja Lastenvaatteita ulkomailta -osioista. Lasten kengistä voit lukea Lasten kengät netistä -osiosta.

Tarjoukset ja alennuskoodit

20% Kulingilta

Katso alennus »

20% alennus uutuuksista Kulingilta

Flash: Bergans & Lindberg 50%

Katso alennus »

Flash: Bergans & Lindberg 50% alennuksella

OMG! 20% lisäalennus koko alesta

GOCRAZY20

OMG! 20% lisäalennus koko alesta!

15 % lisäale KAIKESTA!*

GOCRAZY15

*The offer is valid 9-13/1 2018

Jopa 70% ale!

Katso alennus »

Välipäivien alennusmyynti ja jopa 70% ale!

10% EXTRA ale kaikesta

1706EXTRA10

Olemme kesäfiiliksissä ja annamme sinulle siksi 10% EXTRA alennuksen koko valikoimasta*.

Juhannusdiili: 40 € ale koodilla

JUHANNUS40

Juhannusdiili: 40 € ale koodilla!

KESÄALE – JOPA 70%

Katso alennus »

SUMMER SALE! Tuhansia tuotteita jopa 70% alennus!

Pre-Summer Sale: jopa 40 € ale!

KESÄDIILI40

Pre-Summer Sale: jopa 40 € ale!

Älä missaa koodiasi!

ILMAINEN1705

Ilmainen toimitus yli 50 €:n ostoksille:

Parhaat tuotemerkkimme!

Katso alennus »

Parhaat tuotemerkkimme!

Kuukauden diilit!

Katso alennus »

Kuukauden diilit!

15 €:n alennus

PÄÄSIÄISDIILI15

15 €:n alennus yli 100 €:n ostoksille

30 €:n alennus

PÄÄSIÄISDIILI30

30 €:n alennus yli 200 €:n ostoksille

Ilmainen toimitus

ILMAINENTOIMITUS1704

Ilmainen toimitus yli 50 €:n ostoksille

Pre-season SALE

Katso alennus »

Pre season sale!

Kuukauden diili!

Katso alennus »

Täältä löydät parhaat lastenvaatetarjouksemme, jotka ovat voimassa koko kuukauden!

Talvivaatteet jopa 70%

Katso alennus »

Tekniset vaatteet ja talvivaatteet jopa -70%

Sisustussuosikit

Katso alennus »

Sisustussuosikit lastenhuoneeseen

Tekniset kengät jopa 70%

Katso alennus »

Tekniset kengät ja talvisaappaat jopa -70%

Ilmainen toimitus

ILMAINEN1701

Sen lisäksi, että löydät meiltä juuri nyt paljon tuotteita jopa 70 % alennuksella, saat tilaamillesi

ALE Jopa 70%

Katso alennus »

VUODEN SUURIN ALE - JOPA 70%

BLACK FRIDAY Jopa 70% ale

BLACK16FI

BLACK FRIDAY - JOPA 70% ALE

30 eur alennus

30ALE1611

30€* alennus koodilla:

20 eur alennus

20ALE1611

20€* alennus koodilla:

10 eur alennus

10ALE1611

10€ alennus koodilla:

Ilmainen toimitus

ILMAINEN1611

Ilmainen toimitus

Jopa 70% + ilmainen toimitus

ILMAINEN1610

Jopa 70% + ilmainen toimitus

Pinkit viikot - jopa 70% alennus

Katso alennus »

Pinkit viikot - jopa 70% alennus

1000 tarjousta+ilmainen toimitus

ILMAINEN1609FI

1000 tarjousta hintatakuulla + Ilmainen toimitus

Yömetsästys + ILMAINEN TOIMITUS

ILMAINEN1609

Yömetsästys + ILMAINEN TOIMITUS

CRAZY DAYS + ILMAINEN TOIMITUS

CRAZYILMAINEN

Pidennämme nyt suuren suosion saanutta kampanjaamme viikonlopulle!

CRAZY DAYS + ILMAINEN TOIMITUS

CRAZYILMAINEN

Tarjoamme joka päivä satoja uusia diilejä, jotka ovat voimassa 24 tuntia.

Jopa 70% ale

Katso alennus »

Jopa 70% ale

Ilmainen toimitus

1607ILMAINEN

Ilmainen toimitus alennustuotteille!

20 - 70% kaikista vaatteista ja

Katso alennus »

20 - 70% kaikista vaatteista ja kengistä

Aletuotteille 10% lisäalennus

10EXTRA1607FI

Aletuotteille 10% lisäalennus

20% EXTRA ale kaikesta

20EXTRA1606FI

20% EXTRA ale kaikesta

Ilmainen toimitus

ILMAINEN1606

Ilmainen toimitus

15% extra ale Britax-tuotteista

BRITAX1606FI

15% extra ale Britax-tuotteista

Aarrejahti + Ilmainen toimitus

AARREJAAHTI16

Valikoituja diilejä joka päivä koko viikon ajan. Tartu tilaisuuteen!

10-vuotisjuhlat!

JUHLAT10

Täytämme 10 vuotta ja juhlimme sitä tarjoamalla 100 juhladiiliä ja monta muuta juhlatarjousta.

20€ alennusta

20LEKMER16FI

Lekmer alennuskoodilla 20€ alennusta yli 100€ ostoksista

Voimassa vain 28.4.2016 kello 10 asti

Ilmainen toimitus

LEGO1604FI

Lekmer alennuskoodilla ilmainen toimitus Lego -tilauksiin

Lastenkengät jopa -50%

Katso alennus »

Lekmer tarjoaa lastenkengät 15-50% alennuksella

10% alennusta

BABY2016FI

Lekmer alennuskoodilla 10% alennusta yli 100€ ostoksista

ei koske merkkejä Besafe, Britax Two Way ja Britax Smile
starkids.fi

10€ alennusta

STARKIDS1

Starkids alennuskoodilla 10€ alennusta yli 100 euron ostoksista

Ilmainen toimitus

ILMAINEN1604

Lekmer alennuskoodilla ilmainen toimitus. Voimassa ainoastaan tänään

Alennus koskee yli 50 euron ostoksia

20€ alennusta

APPGRPDT

Lelufantti alennuskoodilla 20 € alennusta ostaessasi vähintään 100 eurolla

Ilmainen toimitus

ILMAINEN1603

Lekmer alennuskoodilla ilmainen toimitus

Kotimaisia, lastentarvikkeita myyviä nettikauppoja:

www.amauti.fi
www.babystyle.fi
www.babytown.fi
www.bebes.fi
www.bumbeez.com
www.kultapieni.fi
www.lastenhuone.fi
www.lastenkauppa.eu
www.lastentarvike.net
www.lastentarviketukku.com
www.lastenturva.fi
www.mamidea.com
www.meandmama.fi
www.minimaraton.fi
www.pepino.fi
www.perhepuoti.fi
www.pikkukenguru.fi
www.pikkupingviini.fi
www.seimishop.com
www.vaunuaitta.fi
www.vauvabuumi.fi
www.vauvanetti.fi
www.vauvatar.fi
www.vekaravintti.fi
www.villiankka.fi

Ulkomaalaisia, lastentarvikkeita myyviä nettikauppoja:

www.babyonlineshop.de
www.kidsroom.de
www.mypram.com

Kommentointi on suljettu.