Vauvanvaatteita netistä

Lasten- ja vauvanvaatteiden valinta

Lastenvaatteiden tulee olla kestäviä ja helppohoitoisia. Lapsen iästä riippuen vaatteiden eri kohdat, kuten esimerkiksi polvet, joutuvat kestämään kovaa kulutusta. Vaatteita joudutaan myös pesemään usein ja tahrojen takia korkeissa lämpötiloissa, joten hoito-ohjeiden tarkastaminen ennen ostopäätöksen tekoa voi olla paikallaan. Jos arkikäyttöön kaavaillun paidan saa pestä ainoastaan käsin, se saattaa jäädä käyttämättä. Juhlavaatteet ovat asia erikseen; ne voivat olla vähäisen käyttönsä vuoksi myös käsin tai pesulassa pestäviä. On kätevää valita vaatteita ainakin osittain myös värin perusteella: samansävyisiä vaatteita voi pestä yhdessä, jolloin vaatehuolto helpottuu.

Lastenvaatteiden tulee olla kuitenkin ennen kaikkea turvallisia, tarkoituksenmukaisia ja mukavia päällä. Juhlissa, kylässä ja kaupunkiretkellä voi käyttää hienompia vaatteita. Ulkoleikkeihin kelpaavat taasen kuluneemmatkin vaatteet, joiden tärkein tehtävä on lämmittää, suojata ja olla sellaisia, että lapsen on helppo liikkua niissä. Materiaalin tulee olla miellyttävää, eikä vaatteissa saa olla esimerkiksi kovia ja hankaavia saumoja. Lapselle voi tulla tukala olo hiostavassa, hengittämättömässä tekokuituvaatteessa. Kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, ettei vaatteissa ole roikkuvia tai irtoavia osia, jotka voivat aiheuttaa vaaratilanteita.

Lastenvaatteiden koko ilmoitetaan tavallisesti joko lapsen pituuteen viitaten senttimetreinä tai lapsen iän mukaan esimerkiksi kuukausina. Kannattaa huomioida, että koot ovat viitteellisiä ja vaihtelevat valmistajien välillä. Suomalaiset vaatteet ovat usein mitoitukseltaan reiluja. Joihinkin vaatteisiin, kuten ulkohaalareihin, on viisasta jättää jonkin verran kasvunvaraa.

Pienen vauvan vaatteet

Vastasyntyneestä muutaman kuukauden ikään asti vauvalle kannattaa hankkia pääasiassa perusvaatteita, jotka on helppo pukea ylle. Pienen vauvan vaatevarasto muodostuu nauhoin suljettavista paidoista, joita ei tarvitse vetää pään yli, ja potkuhousuista. Niitä täydentämään voi ostaa muutamia eri käyttötarkoituksiin sopivia haalareita, kuten yöpukuja. Lisäksi on hyvä hankkia pitkävartisia sukkia.

Pieni vauva tarvitsee aina vuodenajasta riippumatta hatun päänsä suojaksi. Lämpimällä säällä riittää ohut myssy, talvella esimerkiksi kypärä- ja villamyssyn yhdistelmä. Lisäksi tarvitaan säästä riippuen esimerkiksi talvihaalari ja villa-asu. Pieni vauva ei tarvitse välttämättä kenkiä.

Liikkuvan vauvan vaatteet

Kun vauva oppii liikkumaan, vaatteiden tulee olla hyvin päällä pysyviä. Erilaiset bodyt, puolipotku- ja potkuhousut sekä jalkaterälliset haalarit ovat käteviä tähän tarkoitukseen. Ne myös pitävät vaipan paikoillaan. Jalkaterälliset vaatteet ovat käteviä sen vuoksi, että sukat tahtovat irrota vauhdikkaasti ryömivän vauvan jaloista. Lämpimällä säällä tämä ei luonnollisesti ole ongelma, koska vauva ei tarvitse välttämättä ollenkaan sukkia. Kesällä voikin käyttää myös tavallisia housuja, shortseja ja t-paitoja. Kun lapsi alkaa opetella kävelemään, kannattaa hankkia liukuestesukkia ja laadukkaat, tukevat ensiaskelkengät.

Kommentointi on suljettu.